Poronhoito on Sallan alueen vanhimpia elinkeinoja, joka on siirtynyt vuosisatojen ajan sukupolvilta toisille. Poromerkit kulkevat suvussa, ja poroperheessä oma poromerkki saadaan jo vauvana. Poro pitää syrjäisimmätkin kylät ja talot asuttuina.

”Vappuna vasa hangella”. Poronvasat syntyvät toukokuussa, toisinaan hangelle, toisinaan sulaan maahan, ihan miten luonto on kulloinkin päättänyt. Arktisena eläimenä poro on sopeutunut hyvin kylmäänkin kevääseen.

Kesäajan poro vasoineen käyttää hyväkseen tehokkaasti. Hyvillä laidunmailla poro voi valikoida ruuakseen parhaista kasveista parhaat osat. Poro käyttää ravinnokseen 300 eri kasvia, joten ei käy yöttömän yön ruokailu porolle yksitoikkoiseksi.

Juhannuskesän yöttömässä yössä porot kootaan vasanleikkoon, jossa keväällä syntyneet vasat saavat omistajansa korvamerkin. Vasanleikossa lapsetkin saavat valvoa aamuun asti, sillä työt tehdään yöllä.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Hyvä sienisyksy varmistaa porojen kuntoutumisen tulevan talven varalle. Sienten ansioista poronliha sisältää enemmän seleeniä kuin mikään muu liha.

Syksyn rykimäaikana valtahirvaat varmistavat seuraavan vuoden vasatuoton. Hirvaat myös keräävät porot rykimäaikana tokkiin, jolloin niiden kokoaminen erotuksiin on helpompaa.

Talvi on kovaa aikaa porolle ja poronhoitajalle.

Poro on eläimenä sopeutunut hyvin lumeen ja pakkaseen. Poroa ei palele kovillakaan pakkasilla mikäli ruokaa on riittävästi.

Porojen lisäruokinnalla autetaan poroja selviytymään pahimman talvikauden yli. Samalla varmistetaan, että porot ovat hyvässä kunnossa uusien vasojen syntyessä maailmaan.